Olavi Olavinpoika vakuutti, että lähinnä linnoituksen puolustusta, oli tämä suurin ilo, mikä hänelle saattoi tapahtua.
Mutta Cecilian voimat eivät olleet kestäneet ääretöntä jännitystä.
Monta päivää häälyi hän elämän ja kuoleman välillä. Tyste poistui tuskin hetkeksikään hänen vuoteensa äärestä, ja vaikka kuoleman enkeli jo raoitti ovea, väistyi se, nähdessään sairaan kirkkaan hymyn.
Seuraavana päivänä lähetettiin ratsumies viemään kuninkaalle sanaa tapahtumasta; Aatami seurasi häntä.
* * * * *
Jätimme kuninkaan Svärdsjöhön. Siellä, niinkuin muuallakin, oli kansa paikalla nöyrtynyt, katunut ja luvannut parannusta. Tuntui melkein siltä kuin Kustaan pelkkä näyttäytyminen jo olisi saanut kaikki sumut ja epäilykset haihtumaan.
— Minua haluttaa, sanoi hän, — lähteä Isalaan, sillä siellä on näiden viime aikojen levottomuuksien varsinainen kehto.
— Mutta eikö joku toinen? kysyi Juhana Turenpoika.
— Ei ystäväni, olen siellä sitäpaitsi kuin kotonani ja minulla on siellä sekä ystäviä että vihollisia.
— Aarent Pietarinpoika ei enään ole vaarallinen.