— Olet oikeassa. Minä en mielelläni heittele pois hetken tunteita; ne jäävät sitte kuihtuneina kukkasina tiellemme ja ryöstävät meiltä iloisen uskon tuoreisiin ruusuihin, joista yhden tahtoisimme omistaa ikiomanamme.
— Niin, Måns Bryntenpoika, yhden ainoan. Tahdotko sinä useampia?
— Mieluinten aina uuden, kun tulen uuteen paikkaan.
— Ja tyhjän kodin?
— En, teidän armonne, täyden!
— Sinä olet parantumaton!
— Pitäähän ihmisellä aina olla joku vika. Ja minun vikani on, että palavasti rakastan kaikkia kaunottaria.
— Menestykselläkö?
— Ehkä.
— Entä kunnioitus?