— Millä perustuksella?

— Valtani nojalla, ihana immyt; mutta voisin sentään muutamilla ehdoilla…

— Ei mitään ehtoja; minun suosiotani ei osteta.

— Katsokaa ettette lahjoita sitä arvottomalle. Dorotean silmät säihkyivät, mutta seuraavassa hetkessä hän, suloisesti hymyillen, virkkoi:

— Kuinka voitte sanoa niin?

— Dorotea! ja ritari tahtoi tarttua hänen käteensä.

— Kuinka talonne rakennustyö edistyy? kysäisi Dorotea, vetäen pois kätensä.

— Minun pitäisi lähteä sinne, mutta ero teistä moneksi päiväksi…

— Mutta ajatelkaa jälleennäkemistä!

— Tänne saapuessani ette ollut minulle suosiollinen; ehkä sekin pieni jalansija, jonka olen onnistunut teissä voittamaan, on häviävä poissaollessani.