— On.

Ritari painoi nauhan huulilleen ja kätki sen rintaansa vastaan.

— Tule, tahdon puhua kanssasi, sanoi hän, ja he astuivat ritarin huoneeseen.

— Huomaa nyt tarkkaan mitä sinulle sanon. Lääniherra lahjoitti sinulle vaatteet ja neiti kauluksen, mutta minä, Otto Krabbe, annan sinulle vitjat, jotka ovat kymmenen kertaa kallisarvoisemmat, jos sinä säntillisesti täytät käskyni.

— Puhukaa, ankara herra!

— Tunnethan vangin, Kustaa Eerikinpojan?

— Kyllä tunnen vangin!

— Sinun pitää poissaollessani lakkaamatta pitää häntä silmällä, jotta palatessani voit tehdä tarkan tilin; ymmärrätkö?

— Voinhan käydä asialla hänen luonaan ja etsiä hänen suosiotansa, taikka istuutua katolle vastapäätä hänen ikkunaansa ja nähdä kaikki mitä hän tekee.

— Hyvä; mutta siinä ei ole tarpeeksi, lisäsi junkkari epäillen.