— Ja niin sitä mentiin! virkkoi ritari Iivar.
— Ja isä Ingiald alkoi veisata ruumisvirttä ja me yhdyimme kaikki siihen.
— Entä munkit, mihin ne joutuivat?
— Ensin kulki jälessämme koko joukko, mutta sitte he hajoamistaan hajosivat.
Dorotea täytti pikarin viinillä ja ojensi sen Torkelille.
— Juo, lausui hän, — olet käyttäytynyt kelpo palvelijan lailla.
Poika kumartui maahan saakka ennenkuin hän neidon kädestä otti pikarin.
— Niin siis ystäväni munkit nyt toiseen kertaan ovat saaneet pitkän nenän! huudahti Iivar herra ja nauroi niin että vatsa hytki.
— Mutta kunhan ei vanhus nyt saisi kärsiä? kysyi Kustaa herra levottomasti.
— Ei, vastasi Iivar, — hän sanoo munkkeja Baalin papeiksi ja he luulevat hänen olevan yliluonnollisten voimien palveluksessa.