Dorotea tunsi linnaan vievän salatien. Hän oli juuri käyttänyt sitä.
Tultuaan huoneeseensa kutsui hän palvelijattarensa.
— Missä herra Otto Krabbe on?
— Lääniherran luona.
— Mene paikalla sinne ja sano, että Mette rouva ja minä odotamme häntä.
Vanha rouva oli tottunut hänen oikkuihinsa ja nyt niinkuin aina hän mukautui. Kun Otto herra hetkisen perästä astui sisään, tapasi hän molemmat naiset käsityön ääressä Mette rouvan huoneessa.
— Oletteko kauvan ollut täällä? kysyi Dorotea tervehdittyään. Hän oli kyllä nähnyt, että ritaria vaivasi epäluulo, jota ei hän edes koettanut peittää.
— Pelkään tulleeni teidän mielestänne liian aikaiseen ja itseni mielestä liian myöhään.
— Sitte tulitte varmaankin varhain aamulla, sillä me olemme jo tuntikausia istuneet täällä.
— Mutta palvelijattarenne sanoi sentään…
— Minä en koskaan kysy palvelijattareltani lupaa, vaan menen minne tahdon, tuli ylpeästi vastaukseksi.