Ritari katsoi häneen epäillen… Oi, pyhien nimessä, kuinka hän oli kaunis!
— Neulotteko vielä kauvan tuota? kysyi hän nöyremmin.
— Kunnes on aika pukeutua päivälliseksi. Istukaa tuohon ja kertokaa kiltisti, mitä olette toimittanut niinä kymmenenä, ei, yhtenätoista päivänä, jotka olitte poissa.
— Oletteko laskenut päivät?
— Niinkuin kuulette! No, kertokaa nyt!
Ja hän kertoi hankkineensa käsityöläisiä ja tilanneensa kallisarvoisia kankaita. Raha ja ahkerat kädet valmistivat paraikaa mitä komeinta kotia. Hän kertoi vuorotellen hevosistaan, vuorotellen vaakunoistaan ja kuvaili mitä kauniita kapineita hän jo oli hankkinut tai aikoi hankkia. Mette rouva oli vallan ihastuksissaan, mutta ainoa katse Doroteaan langetti hänet taivaastaan. Tyttö istui ajatuksiin vaipuneena, haaveillen, eikä näyttänyt kuulevan mistä oli puhe.
— No, ihana neiti, miten linnani teitä miellyttää? kysyi ritari kovalla äänellä.
— Ei vähääkään.
— Mitä sanotte? ja ritari hypähti istualtaan.
— Puutarhoja ja suihkulähteitä puuttuu.