Myrsky yltyi ja ylioppilaat, jotka vasta olivat tulleet juomingeista, eivät mitenkään jaksaneet nousta pystyyn.
Meritauti rupesi vaivaamaan heitä, tuontuostakin päästivät he eläimellisen mylvinnän ja kiroilivat ja vaikeroivat välillä.
— Se on se noitaämmä, joka tuotti kaiken tämän onnettomuuden! huusivat he. — Sellaista se on, kun naisia otetaan laivaan!
— Heittäkää hänet mereen! kirkui muuan miehistä.
— Saammepa nähdä, tulevatko pirut häntä perimään! jatkoi toinen.
Lauri ei kauvan mietiskellyt. Hän otti heidät syliinsä ja kantoi yhden päristelevän ylioppilaan toisensa perästä kajuuttaan, jonka jälkeen hän lukitsi oven; jonkun aikaa he huusivat ja melusivat, mutta sitte hiljeni kaikki.
Myrsky yhä raivosi ja selvittyään humalasta, osoitti laivuri olevansa taitava ja varovainen merimies. Hän ryhtyi kaikellaisiin varokeinoihin ja hoiti vuorotellen Edvinin kanssa peränpitoa. Sillaikaa ajoi Lauri lakkaamatta veneestä vettä, jota jokaisen vihurin heilauttaessa tuli runsaasti.
Mutta ei ulkona raivoava myrsky eikä raskas työ saaneet asettumaan sitä myrskyä, joka hänen sielussaan raivosi. Hän tunsi kaulallaan tytön pehmeät käsivarret, hän tunsi poskellaan hänen lämpöisen hengähdyksensä… ja hän voitti kiusauksen, joka houkutteli painamaan häntä povelleen ja kuiskaamaan hänelle rakkauden helliä sanoja. Hän oli jo monta päivää tietänyt häntä rakastavansa, mutta voimakkaasti oli hän tukahuttanut tunnustuksensa; tyttö oli hänen vallassaan ja hän kyllä näki, että hänkin häntä rakasti, mutta niin äkisti ei hän tahtonut häntä voittaa. Pääsköön hän takaisin sukulaistensa ja omaistensa luo yhtä vapaana ja riippumattomana kuin hän on puhdas ja tahraton. Vasta sitte päätti Lauri kysyä, tahtooko hän jakaa halvan koulunopettajan niukan toimeentulon.
Hän ei koko yönä ollut käynyt tyttöä katsomassa. Elisabet oli jo mahtanut pitää häntä kovasydämisenä ja kylmänä; aamun koittaessa, kun laivurille ja perämiehelle piti lähteä hankkimaan jotakin lämmintä, päätti hän mennä häntä katsomaan.
Hän heitti yltään märän peitteen ja hiipi hiljaa koppiin. Tyttö nukkui kovalla vuoteella, hänen poskellaan kiilsi vielä kyynel… luultavasti hän oli nukkunut itkuihinsa. Lauri jäi häntä hetkeksi katselemaan; hän oli kalpea, mutta kasvoja kirkasti iloinen hymy; nähtävästi hän näki unta, sillä tuontuostakin availi hän huuliaan ja sopersi epäselviä sanoja.