— Tekö sitte tulette palvelemaan heitä?
— Minä. Ja alan nyt paikalla, lisäsi hän reippaasti. Sitte hän juoksi kellariin ja palasi sieltä, kädessään lihakappale, jota hän heti rupesi leikkelemään ja nuijimaan.
— Antakaa minun auttaa!
Ateria, johon kuului suuria, käristettyjä lihaviipaleita ja paistettuja nauriita, kannettiin pian kajuuttaan. Vangit eivät lausuneet muistutuksen sanaakaan, eivät edes pyytäneet vapautta.
Seuraavat neljä vuorokautta kului rauhallisesti. Lauri hoiti kokinvirkaa yhä kasvavalla taitavuudella ja ylioppilaat näkyivät tottuneen kohtaloonsa; he söivät hyvällä ruokahalulla ja joivat entistä enemmän.
Laiva kiiti hyvää kyytiä eteenpäin ja pian päästiin jo Ruotsin vesille.
— Jos tätä vauhtia mennään, niin kolmessa vuorokaudessa ollaan
Tukholmassa, sanoi Edvin.
Kun Lauri kertoi tämän Elisabetille, niin sanoi hän:
— Nyt saisi matka kyllä kestää kauvemminkin, kun ei minun enään tarvitse pelätä!
Lauri loi häneen ilon ja hämmästyksensekaisen katseen.