— Tiedän ainakin, mitä tahtoisin että kauinten muistaisitte!
— No sanokaappa!
— Sen mitä keskustelimme elämän tärkeimmistä kysymyksistä.
— Sitä en ikinä unohda! vastasi tyttö. — Se on johtotähtenä seuraava minua elämän läpi.
Hän oli tähän saakka kuunnellut Laurin opetusta lausumatta sanaakaan kiitokseksi tai moitteeksi. Sentähden Lauri nyt suuresti hämmästyi sekä hänen sanojaan että sitä kirkasta hymyä, joka valaisi hänen kasvojaan, kun hän hänelle ojensi molemmat kätensä.
Lauri painoi niitä lämpimästi ja ilonkyyneleet välkkyivät hänen silmissään.
— Jumala siunatkoon päätöstänne! lausui hän. — Lupaattehan ettette heitä minua?
— Sanokaa, Elisabet, oletteko te yksin maailmassa?
— En, minulla on isä ja äiti!
— Ja matkustatte kuitenkin yksin? Hän punastui ja loi silmänsä maahan.