— Pidä hyvänäsi! ja veitsi vaipui varteen saakka ylioppilaan reiteen.
Ulvoen kaatui tämä maahan.
Edvin heilutteli veristä veistään ja karkasi nyt sitä miestä vastaan, joka piteli Elisabetia; hän päästi hänet silloin kiireesti käsistään ja aikoi karata, mutta sai kasvoihinsa haavan, josta veri virtana alkoi valua; siten oli hänen mahdoton puolustautua.
Sillaikaa taisteli Lauri kiivaasti neljännen ylioppilaan kanssa. Hän oli kaatanut hänet maahan, painanut polvensa hänen rintaansa vastaan ja vaati nyt, että hän tunnustaisi itsensä voitetuksi, mutta saksalainen potki ja väitti, ettei voitto vielä ole ratkaistu.
— No, minäpä ratkaisen! huusi Edvin, ja ennenkuin Lauri ehti pidättää häntä, oli hän pistänyt veitsensä saksalaisen olkapäähän.
Samassa sattui odottamaton tapaus: laiva tärähti kaikkia liitteitään myöten… sitte se pysähtyi: oltiin karilla.
Laivuri astui paikalla esiin ja karkasi kiroten ja vannoen Edviniä vastaan.
Ääneti kuunteli Edvin häntä, mutta kiiluvin silmin katseli hän saalistaan; verinen veitsi oli vielä hänen kädessään: hän oli päässyt veren makuun.
Heti jouduttuaan vapaaksi, kiirehti Lauri Elisabetin luo, joka tainnoksissa makasi kajuutan oven edessä; hän otti hänet syliinsä ja kantoi hänet kajuuttaan, jonka hän tästälähin katsoi oikeudekseen ottaa haltuunsa.
Lukko oli aivan eheä, ilkityö oli siis tapahtunut laivurin suostumuksella.