Elisabetin toinnuttua ilmoitti Lauri hänelle aikeensa, antoi hänelle avaimen ja käski häntä sulkeutumaan kajuuttaan.
Sitte jätti hän hänet.
Haavoittuneet ylioppilaat vääntelivät vaikeroiden kannella, johon olivat kaatuneet, neljäs pysytteli yhä kyökissä, uskaltamatta tulla ulos ja laivuri koetti turhaan Edvinin kanssa saada laivaa irtaantumaan karilta.
Lauri auttoi minkä taisi, mutta kun eivät heidän ponnistuksensa näyttäneet onnistuvan, kysyi Lauri laivurilta, suostuuko hän lähettämään saksalaiset veneellä maihin saamaan lääkärinapua, vai suostuuko hän saattamaan pois hänet ja hänen kansalaisensa, sillä he eivät enään tahdo matkustaa niin huonossa seurassa.
Turhaan esteli laivuri. Lauri näytti hänelle, ettei maa ole kaukana, hänen on heti päätettävä, kenelle matkustajista hän luovuttaa veneen.
Miehellä oli omantunnonvaivoja ja ruotsalaiseen satamaan oli pian purjehdittava. Hän vastasi siis, että koska kerran ylioppilaat tarvitsevat lääkärinapua ja sitäpaitsi ovat käyttäneet väkivaltaa, niin lienee paras lähettää heidät pois laivalta.
Haavoittuneet kannettiin, heidän vastustuksistaan huolimatta, veneeseen ja neljäs ylioppilas seurasi vapaehtoisesti; heidän kapineensa koottiin niin tarkkaan kuin suinkin ja Edvin vei kaikki tyynni veneeseen. Hänen piti soutaa ylioppilaat likeisimpään valkamaan. Varmaan hän vielä ehtisi palata ennenkuin laiva olisi päässyt irti.
Vene ei vielä ollut kadonnut näkyvistä, kun Lauri ja laivuri jo palasivat työhönsä.
Laiva oli siirtynyt muutamia tuumia alemma karilta ja aallot irroittivat sitä minkä ehtivät. Luultavasti se pian oli pääsevä valloilleen, piti vain tarkasti katsoa, ettei se törmäisi toiselle karille samassa hetkessä kuin se toiselta irtaantuisi.
Laivuri piti äänetönnä perää, mutta Lauri huomasi hänen salavihkaa tarkastavan itseään. Hän päätti sentähden, ettei hän käy kajuutassa.