Hän kertoi kaikista vaaroistaan ja kuinka nuori maisteri, nimeltä
Lauri Pietarinpoika oli hänet pelastanut.

Nuoreen maisteriin ei kukaan kiinnittänyt huomiota, hän oli vaan alhaisempi henkilö, joka sai iloita siitä, että oli voinut auttaa. Mutta Elisabetin vaivat he kaikki ymmärsivät, he kärsivät hänen kanssaan ja sadattelivat ylioppilaita.

Brigitta rouva sanoi tahtovansa puhua asiasta kuninkaalle.

Mutta se ei lohduttanut Elisabetia, sillä hän ei sydämessään tuntenut mitään vihaa heitä kohtaan.

Rakastetun tyttären kunniaksi vietettiin kaikellaisia tuliaisjuhlia, mutta itse ei hän ensinkään iloinnut; hän vaan kehoitti veljeään hankkimaan tietoa siitä, missä hänen pelastajansa oli, mutta veli vastasi nauraen:

— Ole huoleti, kyllä hän tulee, kun hän meitä tarvitsee.

Mutta häntä ei kuulunut.

Kaikkien hämmästykseksi alkoi nuori, hemmoteltu Elisabet neiti viettää suurimman osan päivää yksin huoneessaan; hän kalpeni, laihtui, kävi harvapuheiseksi ja itki usein.

Häntä luultiin sairaaksi, jonka tähden kysyttiin neuvoa lääketaitoisilta henkilöiltä.

He antoivat neuvoja, määräsivät eri lääkkeitä ja läksivät tiehensä.