— Elisabet!

— Lauri!

Lauri avasi jo sylinsä, mutta antoi samassa kätensä vaipua, ikäänkuin peläten.

Mutta Elisabet karkasi hänen kaulaansa ja purskahti itkuun. Silloin likeni Kustaa heitä.

— Ota hänet vaimoksesi, puhui hän, — minä annan hänet sinulle.

Lauri ei kysellyt, hän vain sulki häntä syliinsä, ikäänkuin hän koko elämänsä ajaksi olisi tahtonut kiinnittää hänet siihen.

Hiljaa läksi Kustaa huoneesta, sulki oven ja pisti avaimen taskuunsa.

— Antaa heidän olla rauhassa, sanoi hän itsekseen, — heidän onnensa ei kuulu tähän maailmaan.

Kun Brigitta rouva sitte rupesi kyselemään tytärtään, niin Kustaa vastasi:

— Antaa hänen olla, hän on kihlattunsa kanssa.