— Jos pyyntööni suostutaan, niin paikalla lähetän laivoja noutamaan morsianta.
— Niinkö pian?
— Niin.
Israel kumarsi ja riensi pois.
Mutta Kustaa vaipui syviin mietteisiin; ratkaiseva askel oli otettu.
Oliko se tuottava onnea maalle ja hänelle itselleen?
— Johtakoon Jumala! ajatteli hän. Paljon puuhaa oli sillä kertaa maassa. Kiireellisintä oli arkkipiispan asettaminen sekä kahden piispanistuimen täyttäminen.
Näistä asioista oli kuningas joutunut riitaan Lauri Antinpojan kanssa.
Kansleri tahtoi nimittäin, että virat heti täytettäisiin, mutta kuningas ei pitänyt kiirettä; hän muisti miten paljon häiriötä edelliset arkkipiispat olivat saaneet aikaan ja arveli, että vastaiseksi tultaisiin toimeen ilman heitä, varsinkin koska pappeja oli yllin kyllin.
Mutta helsinglantilaiset nurisivat jo äänekkäästi siitä, että heidän hiippakuntansa niin kauvan oli saanut olla piispatonna.
Vihdoin päätti kuningas ottaa rohkean askeleen: kauvan keskusteltuaan Lauri Antinpojan kanssa, kutsui hän maan etevimmät papit Tukholmaan valitsemaan arkkipiispaa. Vaali tapahtui tuomiokirkossa juhannuspäivänä; ehdokkaina olivat: Strängnäsin piispa Maunu Sommar, Upsalan dekaani Jöns ja sikäläinen rehtori Lauri Pietarinpoika, mestari Olavin veli ja kuninkaan suosikki.