Kerettiläinen Lutherko?
Ei. Vaan salama taivaasta on särkenyt pimeyden, sen valta on lopussa ja ihmiskunta on kypsynyt vastaanottamaan korkeampia, kirkkaampia totuuksia, käsittämään sitä oppia, jonka päämääränä on rakkaus ihmiskuntaan. Noilla sotureilla, jotka Herra oli valinnut lipunkantajikseen ja joiden etunenässä Martin Luther astui, oli kova taistelu kestettävänä. Heitä uhkasivat kamalimmat rangaistukset, heitä väjyi tuskallisin kuolema.
Ja miksi? Mitä he olivat tehneet?
He näkivät villiytyneen kansan sokeasti karkaavan perikatoa kohti, he näkivät röyhkeintä, kamalinta petosta, ja he riistivät peiton petturien silmiltä ja naamarin sileäksi ajetuilta kasvoilta; mutta silloin kääntyi koko kansa itse tulella ja miekalla, uhkauksilla ja kirouksilla heitä vastaan. Varmaan he silloin loivat katseensa Golgatalle, tuntien että alentumisessakin on ylentymistä, ja kiittivät häntä, joka oli riippunut ristillä ja tehnyt heidät mahdollisiksi juomaan kalkistaan ja kantamaan ristiään.
Varmaan tällaiset ajatukset liikkuivat Lauri Pietarinpojan mielessä, kun hän hämmästyen kuuli vaalin päätöksen ja tunsi, minkä edesvastuun alaiseksi hän oli joutunut.
Hän oli vasta kolmenkymmenenkahden vuoden vanha ja hänet asetettiin asemaan, jossa olivat olleet Jaakko Ulfinpoika ja Kustaa Trolle, joiden nimiä maine kantoi kautta maan. Kuinka hän heidän rinnallaan oli pieni ja vähäpätöinen! Mutta silloin muistui hänen mieleensä, että hänhän onkin vain ase, ehkä Herra on tahtonut valita pienen aseen suuriin, mahtaviin töihinsä.
Ja hän päätti tarkasti tutkia mikä Herran tahto oli ja koettaa toimia sen mukaan, huolimatta ruhtinaiden tai kansan suosiosta ja ainoastaan täyttääkseen velvollisuutensa pappina ja ihmisenä.
Hän pysyi päätöksessään, sillä neljäkymmentäkaksi vuotta oli hän arkkipiispana Svean valtakunnassa ja sinä pitkänä aikana ei hänen korkeassa ja vastuunalaisessa toiminnassaan kertaakaan tavattu vilppiä. Näinä vaikeina aikoina vaadittiin kirkon johtavalta mieheltä paljon kykyä. Ensinnäkin piti hänen raivata tietä uudelle opille ja sille valolle, jota evankeelinen käsitystapa vähitellen tahtoi tuoda jumalanpalvelukseen. Sen piti tapahtua suurella varovaisuudella, jotteivät heikkouskoiset loukkaantuisi. Ja taistelun uusien ja vanhojen olojen, ulkonaisen vallan ja todellisen sisällön välillä täytyi yhtämittaa jatkua. Kuningasvallan ei pitänyt päästä tunkemaan liian syvälle, laivaa oli varovaisesti ohjattava kallioiden ja salakarien välitse.
Voima, joka särkee vanhat siteet ja raivaa tietä uusille oloille, on harvoin omiaan tyynnyttämään levottomia mieliä.
Suurta apua antoi Laurille Elisabet. Usein sai hän kokea pilkkaa, mutta hän otti kaikki vastaan kärsivällisesti. Nainut arkkipiispa oli papistolle ääretön kauhistus, mutta Elisabet kantoi kohtalonsa niin arvokkaasti, että pilkka pian kilpistyi takaisin. Ja herralleen tuotti hän sellaista lohdutusta ja apua, että Lauri sittemmin usein lausui, että viisas ja ajatteleva vaimo on puolisonsa ja kotinsa korkein siunaus.