Kun häiden aika alkoi lähestyä, kirjoitti kuningas kaikille voudeille ja läänitysmiehille koko Uplannissa, että koska suuri juhlallisuus pian on käsissä, jolloin tarvitaan paljon tuoretta ruokaa, he tuomarien kanssa koettaisivat taivuttaa talonpoikia hääavun antamiseen, siten että kaksitoista talonpoikaa yhdessä antaisi 2 lammasta, 2 hanhea, 12 kanaa ja 40 munaa; tämä lahja ei heille tuottaisi erityisiä kuluja, varsinkin koskei kuningas ollut vaatinut heiltä kruunausapua.
Itägötlannin ja Smålannin voudeille ja läänitysmiehille annettiin niinikään käsky että he koettaisivat saada talonpoikia vapaehtoisesti antamaan härkiä juhlaan, nimittäin niin, että kaksikymmentä tai useampi talonpoika yhdessä antaisi yhden härän ja vasikan; mutta jos talonpojat tämän tuoreen ruuan luovuttamisessa osoittaisivat vastahakoisuutta, niin ei heitä pitäisi pakoittaa, vaan tehkööt he niinkuin tahtovat.
Kaupunkeihin lähetettiin käsky, että ne juhlan aikana veisivät tavaransa Tukholmaan eikä muualle, koska sinne silloin tulisi paljon väkeä vieraista maista ja kaupungeista, ja luultavasti myöskin useita vieraita kauppiaita, joten jokainen Tukholmassa voisi saada tavaransa kaupaksi yhtä hyvin kuin Itämerenkaupungeissakin.
Syyskuun 8 p:nä tuotiin kuninkaalle tieto, että laivat ovat tulossa.
Kaupungissa olivat markkinat ja uutinen levisi salaman nopeudella. Kaupanteko loppui paikalla, kaikki jotka kynnelle kykenivät, riensivät sillalle katsomaan komeutta.
Laivat siellä todellakin likenivät hyvällä tuulella.
Pian saattoi eroittaa, että ensimäisen laivan kannella seisoi joukko naisia.
Samassa saapui rantaan kuningas, lempeästi hymyillen; hänen seurassaan oli suuri joukko herroja, kaikki loistavissa univormuissa.
Jo yritettiin rannalta laskea siltaa, mutta liian aikaiseen, joten se oli vedettävä takaisin.
Kaikki silmät olivat suunnatut kuninkaaseen; hän sen tiesi ja koetti kasvoillaan säilyttää iloisen, tyytyväisen hymyn, mutta kokonainen ajatusten tulva riehui hänen sielussaan.