Kustaa hymyili tyytyväisenä.
Mutta kansa odotti jännityksellä, miten kävisi.
Kun taistelutoverit olivat tervehtineet toisiaan, ratsastivat he radan äärimmäisiin päihin.
Torvet antoivat sitte merkin ja molemmat törmäsivät vastatusten. Mutta Schak von Ahnefeld lensi kuin pallo hevosen selästä ja teki kauniin kuperkeikan.
Silloin syntyi kansanjoukossa sellainen riemu, että heitä täytyi kieltää meluamasta.
Herttuatar kävi tulipunaiseksi, mutta ei huolinut katsoa oikeaan eikä vasempaan.
Pekka Svenske istui tyynenä hevosensa selässä, silitellen sen harjaa. Hänen täytyi siinä odottaa, kunnes saisi tietää, tahtooko vieras ritari jatkaa leikkiä.
Vähän vaivaloista oli holsteinilaiselle herralle nouseminen, mutta apua hän ei ottanut vastaan; vihdoin hän sitte pääsi jaloilleen.
Oli hän ehkä vähän kankea, mutta täytyihän hänen pestä pois häpeänsä. Hän ilmoitti siis ottaneensa asian liian kevyeltä kannalta ja haluavansa vielä kerran koettaa voimiaan reippaan ruotsalaisen vastustajansa kanssa.
Pekka Svenske vastasi hänen kumarrukseensa ja läksi ratsastamaan kentän toiseen päähän.