Mutta hänen takanaan oli iloisia, nuoria, ylpeyttä säteileviä kasvoja, ja Kustaa tunsi rintansa paisuvan samoista tunteista. Heidänkin sydämensä olivat ruotsalaiset ja ruotsalaisen uroon voitto vaikutti heihin ikäänkuin he itse olisivat olleet osallisina sen saavuttamisessa.
Ruotsalaiset ritarit koettelivat keskenäänkin voimiaan erinomaisella taitavuudella.
Suurta huomiota herättivät marski, herra Lauri Siggenpoika ja herra
Birger Niilonpoika.
Molemmat osoittivat suurinta voimaa ja harjaantumista, mahdoton oli saada selville, kumpiko voittaisi, ja vihdoin syöksivät he toisensa yhtaikaa satulasta.
Juhla loppui ilolla ja naurulla.
Mutta illalla tanssittiin kauniissa salissa ja hellät tunteet puhkesivat valloilleen.
Kustaa näki ympärillään rakastuneiden katseita ja kuuli nuorten huulilta hellää kuherrusta.
— Saisinko huomenna puhutella teidän armoanne? pyysi herra Birger
Niilonpoika.
— Kello kymmenen! vastasi kuningas.
— Mutta kas! Tuossa seisoi nuori Kustaa Olavinpoika Stenbock kalpein poskin, tuijottaen eteensä.