Puheltiin juuri siitä, että paljon kansaa oli kuollut nälkään
Roslagenissa ja saaristossa.
— Sitähän pettukuningas tahtoo! huusi muuan papeista.
— Odottakaa, odottakaa, saatte vielä nähdä pahempiakin! huusi toinen.
— Jota enemmän kerettiläisyys pääsee voimaan, sitä suuremmaksi käy hätä, huusi kolmas.
— Minä olen kuullut, puuttui Adela neiti puheeseen, — että kuningas Liivinmaalta ja muista maista olisi ostanut tuhansia lasteja viljaa, jota on jaettu kihlakuntiin ja pitäjiin pitkin koko maata.
— Sen hän teki ansaitakseen!
— Ja kuitenkin myydään vilja markasta tynnöriltä, jotta, ei kukaan pääsisi pettämään köyhiä ja korottamaan hintaa. Enpä luule, että te, arvoisa isä, menettelisitte sillä lailla.
— Minä olen samaa mieltä kuin neiti Adela, vastasi herra Ture, — en luule, että hän sen tekee ansaitakseen, vaan päästäkseen yhteisen kansan suosioon, joka ei vielä pidä hänestä.
— Hän on jumalanpilkkaaja, pakana! huudahti herra Niilo Klaunpoika kiivaasti.
— Isä kulta, nyt te puhutte mitä olette kuullut munkkien puhuvan.