— Ja he puhuvat kokemuksesta, vastasi siihen luostarinjohtaja; — niin armottomasti ei kristitty menettele.
— Niin, niin, pahoin ovat asiat, sanoi Ture herra, — mutta toivokaamme että kaikki kääntyy parempaan päin.
— Minä puolestani luulen, että kuningas tarkoittaa hyvää, lausui Adela, — mutta pahinta on, että häneltä puuttuu ymmärtäväisiä ystäviä, jotka tahtoisivat käsittää hänen menettelynsä hyväksi.
— Kuka tässä rupeaa olemaan sellaisen miehen ystävä?
— Omat poikanne, herra Ture.
— Olette oikeassa, heillä on vähemmin järkeä kuin saattaisi odottaa.
— Mitä te siitä sanotte, Ture herra, virkkoi Niilo Klaunpoika, — että kuningas on lausunut olevansa teihin tyytymätön Länsigötlannin laamannina?
— Minkätähden? kiivastui Ture ja lensi tulipunaiseksi.
— Hän väittää, että palvelukset, jotka te olette tehnyt kruunulle ovat pienet verraten niihin suuriin läänityksiin, maaosuuksiin ja taloihin, jotka te saitte ja jotka otettiin luostareilta.
— Mitä palveluksia hän sitte vaatii minulta? En ikipäivinä tule häntä palvelemaan.