Sitte läksi kuningas huoneen toiseen päähän, missä lempeä rouva Ebba
Vaasa istui.

Hän oli Eerik Abrahaminpoika Lejonhufvudin leski. Hänen miehensä oli auttanut Kristianin Tivedenin yli ja palkaksi saanut surmansa Tukholman verilöylyssä.

Ebba rouva ei tahtonut luopua katolisesta uskosta, sentähden oli hän asettunut asumaan Vretan luostarin likeisyyteen, joka vielä oli kunnossa.

Kustaa kunnioitti häntä suuresti ja hänen erityisestä pyynnöstään oli vanhin tytär Birgitta päässyt noutamaan morsianta ja Ebba rouva itse tullut häihin.

Kun kuningas istuutui hänen viereensä, hymähti hän lempeästi ja lausui:

— Kuinka kauniit hääpidot nämä ovat!

— Kauniitko? Niin, onhan täällä paljon kaunista!

— Avioliitto sisältää aina lupauksen, lausui Ebba rouva, — mutta tämä avioliitto sisältää lupauksen koko kansalle, siksi ovat nämä häät minusta niin sanomattoman kauniit.

— Niin, sanoi kuningas, — me kylvämme, vaan Herra antaa kasvun; mutta minä tahtoisin nähdä ympärillä niin paljon onnellisia ihmisiä kuin suinkin.

— Täällä näkyykin pelkästään iloisia kasvoja.