Hän lähetti isällisiä varoituksia Länsigötlantiin, Daliin, Vermlantiin, Nerikeen, Smålantiin, kaikkialle. Hän muistutti kansalle miten usein Kristian ennenkin oli tehnyt hyviä lupauksia ja vahvistanut ne valalla, kirjeillä ja sineteillä, ja kuinka hän sitte oli ne pitänyt. Saavat nähdä ruotsalaiset, jos Kristian pääsee valtaan, kuinka hyvin hän heitä kohtelee.
"Rakkaat ystävät", varoitti Kustaa, "pysykää nyt lujina, älkääkä ruvetko kapinoimaan, niin ei meille ruotsalaisille tapahdu mitään pahaa. Jos me pysymme sisällisesti yksimielisinä, niin eivät ulkomaalaiset voi meille mitään."
Ja kumma kyllä eivät nuo kapinalliset kirjeet ensinkään vaikuttaneet kansaan.
Taalalainen Maunu Niilonpoika oli kadottanut melkein koko vaikutusvaltansa; harmistuneena näki hän halpasäätyisten maamiestensä kääntävän itselleen selkänsä, kun hän yritti puolustaa kuningas Kristiania tai vihattua Kustaa Trollea.
Tosin Ture Jönsinpoika ja Kustaa Trolle tuontuostakin kiitoksellaan mairittelivat hänen turhamaisuuttaan ja itse hän mielestään oli niin ylhäisessä asemassa, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi.
Taalalaiset talonpojat eivät enään uskaltaneet ryhtyä kapinoimaan, sillä Kustaa oli ankara herra ja kansa oli elävässä muistossa säilyttänyt sen kristillisyyden, jota Kustaa Trolle pitkänä perjantaina oli Ruotsin miehille osoittanut; he vastasivat sentähden arkkipiispalle tähän tapaan:
"Teidän kristillisyytenne oli pyövelintoimi eikä piispantoimi. Älkää kääntäkö mieltänne eikä nenäänne tänne, sillä jos asianlaita niin on kuten huhu sanoo, että tahdotte lähteä Taalaihin, niin olemme me kaikki yksimieliset ja tahdomme panna henkemme alttiiksi, niin monta kuin meitä täällä Taalaissa on 15 vuoden ikäisestä lähtien, niinkauvan kuin jousta ja nuolta riittää. Miettikää tarkoin, että te ja teidän liittolaisenne eivät koskaan ole Ruotsin miehille olleet uskollisia. Sentähden puhumme me teitä vastaan, me rahvaan miehet."
Kustaan ei kauvan tarvinnut kehoittaa kansaa nousemaan. Muistot koko unioniajan sorrosta ja hirmutöistä näyttivät äkkiä heränneen, tuulahdus Engelbrektin ja Sturein ajoista täytti mielet; kukaan ei enään muistanut, että Kustaa kuningas oli ollut ankara ja vaativainen; nuolia teroitettiin, kirveitä hiottiin, jokainen tahtoi olla valmiina, kun kutsu kajahtaisi: ottamaan vihollista vastaan, taisteluun ja kuoloon Ruotsin itsenäisyyden puolesta!
Yleinen mielipide oli niin jyrkkä, että yksin papitkin kieltäytyivät kansalle lukemasta yllyttäjien kirjeitä, jo ennenkuin kuningas hengen ja omaisuuden uhalla oli kieltänyt heitä sitä tekemästä.
Kustaa pani koko sotavoimansa liikkeelle. Lödösehen lähetti hän sotaväkensä eli kotijoukkonsa sekä jalan että ratsain.