Itse hän toimi ja puuhasi aivan väsymättömästi. Hän näytti unohtaneen kaikki omat huolensa, voidakseen kokonaan antautua isänmaansa palvelukseen. Taalaihin ja Helsinglantiin lähetettiin luotettavia miehiä palkkaamaan niin paljon irtonaisväkeä kuin suinkin ja pitämään huolta siitä, että se puolustaisi maansa rajoja.
Kahdentenatoista joulupäivänä tarkasti kuningas Mälarimaakuntien aseet ja lähetti sitte joukot Länsigötlantiin ja Lödösehen.
Sotavoiman johtajaksi pantiin kokeneita miehiä, kuten Lauri
Siggenpoika ja Severin Kijl.
Sensijaan varustautui Tanska sangen laimeasti vastaanottamaan vihollista, vaikka Kustaa monta kertaa kirjoitti kuningas Fredrikille ja valtakunnan neuvostolle, kehoittaen ryhtymään tehokkaisiin toimiin; sillä vaarallista saattaisi olla Tanskalle, jos Kristian Norjassa voittaisi jalansijaa.
Mutta tanskalaiset heittivät kuningas Kustaan huoleksi taittaa kärjen
Kristianin voimilta.
Hansakaupungit, jotka pelkäsivät Kristiania ja pohjoisvaltakunnista tahtoivat karkoittaa hollantilaiset, lähettivät nyt Tanskan avuksi neljä suurta sotalaivaa. Ne saapuivat syksyllä Köpenhaminan satamaan, mutta Tanskan laivasto ei silloin vielä ollut laisinkaan kunnossa ja lyypekkiläiset laivat jäätyivät paikoilleen ja olivat koko talven siinä hyödyttöminä.
Mutta Kustaa kirjoitti vielä yhtämittaa niin ankaria varoituskirjeitä, että Tanskasta vihdoin lähetettiin fennika sotamiehiä ruotsalaisen sotaväen jatkoksi.
Jätimme kuningas Kristianin ulkopuolelle Aggerhusia, jota linnanherra
Maunu Gyllenstjerna puolusti.
Tämä oli rohkea, urhoollinen herra ja hän torjui hyökkäyksen toisensa perästä.
Varmaankin piti hän Kristiania aivan vaarattomana, tai lieneekö hän yhdellä kertaa tahtonut päästä hänestä vapaaksi, koska hän äkkiä teki ankaran hyökkäyksen häntä vastaan.