Tämä oli vihollisille niin odottamatonta, että he pian joutuivat tappiolle ja pakenivat.
Takaisin ei Kristianin mielestä maksanut vaivaa lähteä. Hän suuntasi sentähden kulkunsa Vikeniin, jossa hänen alamainen palvelijansa ja ystävänsä Ture Jönsinpoika oli.
Mutta lieneekö Ture herra liian moneen kertaan toistanut hänelle kertomukset "siunatusta kuninkaantyttärestä Agnesista", tai lieneekö ollut muita syitä, joiden tähden ei hän viihtynyt Vikenissä. Hän päätti karata ruotsalaisten kimppuun, jotka olivat majoittuneet joen itäpuolelle, Lödösen luo.
Mutta Ture herran täytyi seurata häntä, sillä hän ymmärsi parhaiten, kuinka ruotsalaisia oli kohdeltava.
— Siinä suhteessa luulen voivani täyttää teidän armonne ylhäisen tahdon, vastasi Ture herra.
He läksivät nyt matkaan. Kuningas Kristian synkkämielisenä, vimmoissaan kärsimistään vastoinkäymisistä, epäillen ystäviään ja kiihkeästi toivoen kostoa vihollisilleen; Ture Jönsinpoika nöyränä, imartelevana, rakennellen kauniita tuulentupia ja kuvaellen niitä niin todellisiksi kuin suinkin.
Kristian oli pystyttänyt leirinsä Kongelfiin, hän kyllä tiesi, missä ruotsalaiset pysyttelivät: odottakoot vain siellä, kunnes häntä haluttaa tulla heitä surmaamaan.
Mutta Severin Kijlin ja muiden päällikköjen mielestä kävi aika pitkäksi ja he päättivät lähteä likemmin tarkastamaan vihollista.
Sentähden he 3,000 kiiltävään sotasopaan puetun miehen kanssa läksivät uudenvuodentervehdykselle kuningas Kristianin luo, joka oli kutsunut itseään ruotsalaisten herraksi.
Kongelfissä syntyi suuri hämmästys.