Talon emäntä oli vimmoissaan. Hän sanoi, ettei hän tahdo hengittää samaa ilmaa kuin nuo kadotuksen lapset ja että hän varmaan tietää, ettei niin jumalattomia vanhempia löydy, että he tahtoisivat panna lapsensa heidän kouluunsa. Epäilemättä heidän sentähden täytyy kuolla nälkään, Jumalan kiitos!
Niilo herra tuuppasi Ture herraa kylkeen ja kysyi, eikö hänen emäntänsä ole erinomainen olento.
Mutta kun sitte puhe kääntyi Måns Bryntenpoikaan, niin rypisteli Niilo herra kulmakarvojaan ja arveli, että lienee parasta puuhata ilman häntä, sillä karkulaisiin ei ole luottamista.
Mutta silloin rupesi Ture herra kertomaan, että Tysten kaunis emäntä oli tehnyt kuninkaan ja Måns herran mustasukkaisiksi toisilleen.
Jo menivät Agneta rouvan korvat pystyyn.
— Pitikö hän enemmän Måns herrasta? kysyi hän. Sitä ei Ture herra varmaan tietänyt, luultavasti hän jakeli suosionosoituksiaan molemmille, tai oikeammin sanoen kaikille kolmelle. "Kai sentään miehenkin piti saada osansa", nauroi Ture tyytyväisenä.
Agneta rouva itki maailman pahuutta.
Niilo herra raappi korvansa taustaa.
— Eninten minua hämmästyttää, sanoi hän, — että kuningas, josta ei koskaan ole kuultu…
— Hän kuuluu olevan hurmaava, sanoi Ture herra.