Kuningas hämmästyi suuresti ja kysyi neuvoskuntansa herroilta, mitä olisi tehtävä.
Herrat olivat eri mieltä ja viisi päivää keskusteltiin kiihkeästi.
Sillaikaa odottivat laivat satamassa ja kuningas Kristiania rauhoitettiin sillä, että kuningas Fredrik sattumalta on poissa kaupungista.
Neuvottelut kuninkaan ja neuvosherrojen välillä päättyivät siihen, että Knut Gyllenstjernaa kehoitettiin kunniansa kautta ja valan voimalla lausumaan, oliko hänen mielestään kuningas Fredrik velvollinen pitämään sovitun turvallisuussitoumuksen.
Niinmuodoin vedottiin katoliseen piispaan ja — tietysti peläten että Kristian uudelleen pääsisi irti — selitti pappi ja valtiomies, että koska turvakirje ei ollut vahvistettu kuninkaallisella sinetillä, niin sitä ei tarvinnut katsoa sitovaksi.
Heti senjälkeen ilmoitettiin Kristianille, että kuningas on
Flensburgissa ja odottaa häntä siellä.
Laiva lähti uudelleen merelle ja karkoitettu kuningas alkoi toivoa, että asiat kävisivät onnellisesti. Mutta sitte hän huomasi, että laiva purjehti Flensburgin vuonon ohi. Silloin valtasi hänet kauhistus ja pelästys. Hän huomasi nyt, että häntä aiottiin kohdella niinkuin hän oli kohdellut muita ja hän alkoi katkerasti itkeä ja valittaa, että häntä vastaan käyttäydytään epäkristillisesti.
Kronikka ei kerro oliko piispa-päällikkö tällä matkalla mukana, vaan huomauttaa ainoastaan, että yhtä vähän kuin Kristian mahtavuutensa päivinä oli välittänyt niiden huudoista ja kyynelistä, jotka hän väärillä valoilla ja lupauksilla oli pettänyt, yhtä vähän välitti laivan miehistö hänen valituksistaan.
Alssaaren luona laski laiva ankkuriin ja Sönderborgin linnan itäiseen, n.s. "siniseen torniin" suljettiin nyt onneton kuningas vankeuteen.
Hänen asuntonaan oli holvattu, pimeä ja ahdas huone, jonka kaikki aukot olivat kiinni muuratut. Sen paljaiden seinien sisäpuolelle ei päässyt muuta valoa kuin se hitunen, mikä välähti sinne saman aukon kautta, josta ruoka hänelle ojennettiin. Hänen ainoana seuranaan oli norjalainen kääpiö ja senjälkeen kuin hirveä vankeus kävi tälle sietämättömäksi, eräs vanha sotamies, jonka kuollessa kuningas itki tuskan kyyneliä.