Mutta kun ei suurta sotajoukkoa lähetetty takaisin, alkoi jokainen arvella: mitä tämä tietää?
Joku päällikkö uskalsi kysyäkin.
— Kun näette minun lähtevän, niin rientäkää kiireesti perässä! sanoi kuningas.
Moran, Orsan, Leksandin, Tunan, Grytnäsin ja Husabyn pitäjiin lähetettiin viestejä, joissa kuningas ilmoitti:
"Että hän nyt on puhutellut valtakunnan neuvostoa ja kansan omia edusmiehiä ja kuullut heidän mielipiteensä, miten rauha olisi palautettava Taalaihin, jossa maakunnassa niin usein on ollut kapinoita ja melskeitä, jotta, koska Jumala nyt on suonut Ruotsin maalle ja valtakunnalle rauhan ulkomaisista vihollisista, siellä vallitsisi sisällinenkin rauha ja sopu".
Hän kyllä tietää, ettei kansa ole syypää kapinaan, mutta hän tahtoo eroittaa syylliset syyttömistä ja lähtee sentähden Kopparbergille pitämään tutkintokäräjiä ja opettamaan joka miehelle, sekä köyhille että rikkaille, lakia ja oikeutta. Heidän ei pidä hämmästyä, että hän tulee niin väkevänä, hän ei tahdo hyökätä heidän päällensä, vaan Maunu Niilonpoika ystävineen on uhannut häntä ja sentähden hänen täytyy tulla sotavoimalla. Jumala yksin tietää, että hän tahtoo ainoastaan kansansa parasta, kunhan kansa käyttäytyy uskollisten alamaisten lailla eikä asetu valtakunnan vihollisten puolelle, vaan nyt on avullisena ottamassa kiinni Maunu Niilonpoikaa ja kaikkia muita, jotka ovat olleet osallisina tämän kapinan syttymisessä.
Sitte lähdettiin Vesteråsista, mutta vasta toisessa yöleirissä saivat kenttäeverstit tietää, mihin toimenpiteisiin kuningas käski ryhtyä.
Taalaissa syntyi ääretön hälinä.
Mutta ennenkuin oli ehditty miettiä mitä olisi tehtävä, oli kuningas jo siellä joukkoineen.
Antero Pietarinpoika vangittiin Rankhyttanissa.