— Noin monta sanaa en koko vuonna ole kuullut suustasi, sanoi Maunu, tuijottaen tyttäreensä.
— Aika rientää, huokasi muori.
— No tule sitte, Olli, saattamaan minua miiluun; jos minä eheänä pääsen tästä leikistä, niin saat mennä naimisiin.
— Kenen kanssa? huudahti muori.
— Isä! puhkesi Leena puhumaan.
— Pekka Olavinpojan tyttären kanssa! naurahti Maunu. — Voinhan minä ottaa toisilta, niin ei minun tarvitse kajota omaani.
Sitte hän läksi ja Olli meni hänen kanssaan. Miilu oli todellakin erinomaisesti järjestetty ja jumalanviljaa siellä oli yllin kyllin.
— No, ei minun nyt tarvitse nähdä nälkää eikä janoa, virkkoi Maunu
Niilonpoika tyytyväisenä.
— Eikä vilua, sanoi Olli, — tässä on kaksi karhuntaljaa ja yksi sudennahka.
— Kyllä minulla sitte on kaikki mitä tarvitsen; niinkuin näet, Olli, ei minulta koskaan puutu mitään.