— Voittepa vielä tarvita hyvän Jumalan apua, lausui Olli vakavasti.
— En, niinkauvan kuin tulen toimeen omin voimin, vastasi Maunu, laskeutuen taljojen päälle pitkäkseen.
— Älkää tehkö syntiä, isäntä!
— Kuinka sinä uskallat!… Olisipa iso keppini täällä… mutta kyllä sinä saat, kunhan tästä pääsen kotiin. Lähde nyt tiehesi ja muista, ettet enään iske silmääsi Leenaan.
Olli sulki miilun oven ja läksi.
Seuraavana aamuna tuli Leena tuomaan isälleen lämmintä ruokaa.
— Onko kuulunut mitään? kysyi Maunu.
— Ei vielä.
— Eikä taidakaan kuulua!
— Nukuitteko hyvin, isä?