Hän tunsi äänen Söderbyn Niilon ääneksi… ja hän olisi tahtonut häneen katsahtaa, mutta hän ei saanut katsettaan siirtymään; hän oli ikäänkuin kivettynyt.
Äkkiä syntyi kova hälinä… sitte seurasi neljä, viisi iskua; tuntui siltä kuin ne olisivat lävistäneet hänet… äsken oli niin hiljaista, mutta nyt huudettiin…
Kutka olivat saaneet kärsiä kuoleman rangaistuksen?
Joko nyt oli hänen vuoronsa?
Hän ei muistanut mitään ennenkuin huomasi makaavansa olkivuoteella vankilassa; hänelle ojennettiin pikari, mutta hän ei itse voinut ottaa sitä käteensä.
Silloin joku vei sen hänen huulilleen ja hän joi. Siinä oli vain vettä, mutta se maistui erinomaisen hyvältä.
Joku pyyhki hänen otsaansa.
Hän nosti silmänsä. Se oli Leena!
Hänen silmistään alkoi tulvia kyyneliä. Saattoiko Maunu itkeä?
— Älä mene! kuiskasi hän.