Vähitellen tottui kreivi huvikseen ärsyttämään poikaa äärimmilleen, mutta hänen täytyi ihailla hänen kärsivällisyyttään: hän vaan vaikeni.
Tuollaisten kohtausten jälkeen pyysi Margareeta rouva itkien häntä lähtemään Ruotsiin.
— Mielelläni, jos sinä tulet mukaan, vastasi poika. Mutta äiti ei voinut… olisihan se sitäpaitsi sotinut Jumalan käskyjä vastaan.
Joskus, kun kreivi mielestään oli elänyt liian rajusti, pani hän toimeen loistavan juhlan, johon kutsuttiin koko seudun aatelisto penikulmien takaa, mutta nuoret naiset eivät saaneet tulla, ainoastaan keski-ikäiset. Margareeta rouvan piti saada loistaa ylinnä, ja kreivi kohteli häntä silloin niin huomaavaisesti, että hän, tunnotonna kaikkien muiden kohteliaisuuksille, viikkokausia jälkeenpäin oli onnellinen, muistellessaan sitä.
Tällä kannalla olivat asiat, kun kreivi vastaanotti kirjeen
Lyypekistä.
Tarjoukset olivat tosin sangen horjuvaa laatua; puhuttiin kruunuista ja korkeista kunniapaikoista.
Jos lyypekkiläisten tuumat toteutuisivat, niin tulisivat he jakamaan kaksi kruunua ja sitäpaitsi tarvitsemaan ylhäisiä miehiä vartioimaan omia linnojaan, linnoituksiaan ja valloituksiaan.
Tässä kysyttiin varovaisuutta ja kreivi antoi ainoastaan epämääräisiä vastauksia.
Mutta pian tuli kirje kuninkaalta. Hän oli jo useita kertoja kutsunut lankoaan Ruotsiin, itsensä ja muutamien muiden kanssa keskustelemaan muutamista valtakunnalle, tärkeistä asioista.
Mitä tehdä? Mikä on vähinten vaarallista ja mikä on edullisinta?