— Kuka ymmärtää naisia?
— Tiedän, että hän on väärässä, sanoi poika, — mutta rakastan häntä silti yhtä paljon. Se kai kuuluu rakkauden luontoon.
— Ehkä! Niilo Krabbe loi häneen hämmästyneen katseen.
— Niin, te sanotte siis terveisiä kuninkaalle?
— Kyllä minä puhun teidän puolestanne. Merimiehen karkea koura pusersi nuorukaisen melkein naisellisen hienoa kättä. Heidän sydämensä ymmärsivät toisensa.
Mutta rientäessään kaupunkiin päin, täytyi Pietarin tuontuostakin pyyhkiä silmiään. Äidin ei pitänyt saada tietää tästä mitään.
Ja siitä lähtien vietti Margareeta rouva surullista elämää. Hänen ainoana ravintonaan olivat uutiset, jotka hän sai mieheltään.
Matkalta oli kreivi kirjoittanut kuninkaalle, että hän jo v. 1529 oli sitoutunut itse saapumaan Lyypekkiin 30 hevosella, jollei kaupunki määräajalla olisi saanut maksoaan, sekä viipymään siellä, kunnes kaikki olisi maksettu. Ja koskei tämä ollut tapahtunut, niin oli Lyypekki ankarasti vaatinut häneltä tuota samaa velkaa ja kunniallisena miehenä katsoi hän velvollisuudekseen täyttää lupauksensa. Tallinnaan oli hän jättänyt emäntänsä ja molemmat poikansa.
Tämä kirje lähetettiin kuninkaalle.
Hojan kreivi oli hankkinut turvakirjeen, joka oikeutti hänelle matkan
Liivinmaan ja Preussin kautta Lyypekkiin.