Heinäkuun 16 p:nä saapui Kristofer loistavan seurueen kanssa Köpenhaminaan. Kaikkialla vannoi porvaristo ja rahvas hänelle kuningas Kristianin sijaisena uskollisuutta ja kuuliaisuutta.
Ja kaikkialla nousivat porvarit ja talonpojat. He valloittivat linnan toisensa perästä ja pakoittivat päälliköt vannomaan uskollisuusvalan kuningas Kristianille.
Rahvas ja ylhäisö nousivat toisiansa vastaan. Aateliston ylpeys ja sydämetön kovuus oli synnyttänyt hehkuvan vihan sorrettujen rintoihin. Laumottain läksivät talonpojat liikkeelle, karkasivat aateliston kimppuun ja ryöstivät ja polttivat heidän kartanojaan ja tiluksiaan. Jokaista aatelismiestä katsottiin pahaksi, joka piti poistettaman.
— Susi on tapettava, niin ei tule penikoita, sanottiin.
Aatelisnaiset pukeutuivat talonpoikaisiin pukuihin ja pakenivat kaukaisille seuduille, siellä toivoen saavansa elää tuntemattomina.
Useat ritarit vannoivat Kristoferille uskollisuutta pelastaakseen henkensä.
Kun Seelannista ja muilta Tanskan saarilta alkoi kuulua tällaisia uutisia, niin pitivät Skånen aateliset kokouksen, jossa päätettiin, että he pelastaakseen henkensä ja omaisuutensa lähettäisivät Köpenhaminaan neljä miestä joukostaan ritariston ja koko Skånen aateliston puolesta tekemään kuningas Kristianille ja kreivi Kristoferille kuuliaisuus- ja uskollisuusvalan, jonka vahvistukseksi he antoivat avoimen valtakirjansa ja sinettinsä.
Silloin matkusti Kristofer itse Skåneen ja otti kuningas Kristianin puolesta vastaan uuden uskollisuus- ja kuuliaisuusvalan koko maalta.
Ruotsin sotajoukko oli jo päässyt Vä'hen ja laivasto oli Hanön luona, kun Tanskan valtakunnan neuvosherroilta tuli ystävällinen pyyntö, että sotajoukot vetäytyisivät takaisin, koska koko maa kreivi Kristoferin kautta oli vannonut uskollisuutta Kristian II:lle.
Tiedämme, että Kristian herttua taas oli tunnustettu kuninkaaksi Juutinmaalla; yleinen kauhistus oli pakoittanut ihmiset yksimielisyyteen ja sentähden oli piispojenkin täytynyt suostua edistämään herttuan vaalia.