Mutta täälläkin syntyi kapinallisia liikkeitä ja ensinnä leimahti liekki Fyenillä.
Aateliston taloja ryöstettiin ja poltettiin, herroja tapettiin ja pahoitettiin tunnustamaan Kristian II. Linnoja valloitettiin sekä äkkiarvaamatta että väkirynnäköllä ja koko saari pakoitettiin tekemään uskollisuusvalan kreivi Kristoferille.
Aalborgin likeisyyteen majoittui 6,000 päättäväistä, rohkeaa talonpoikaa.
Heitä vastaan läksi kokoontuneen aateliston joukko, 300 miestä, raskaissa sotapuvuissa.
Nuo korkeat herrat, jotka kohtelivat talonpoikiaan juhtien lailla, eivät paljonkaan välittäneet suuresta talonpoikaisjoukosta; mutta se joka äärimmilleen ärsyttää juhtaa älköön hämmästykö, jos se kostaa, uhkaamalla kiduttajansa henkeä.
Talonpojat tähtäsivät keihäänsä ja nuolensa herrojen hevosiin ja kun ne olivat tapetut, joutuivat herrat kömpelöine, raskaine varustuksineen pian heidän käsiinsä. Suuri loukko ritareja ja aatelisia joko tapettiin tai joutui vangiksi. Ainoastaan harvat pääsivät pakoon.
Koko Viborgin hiippakunta ja suurin osa niemimaata meni Kristoferin puolelle.
Hädissään kirjoitti nyt herttua Kristian uudestaan langolleen, pyytäen häntä armahtamaan suurta hätäänsä ja muistamaan sitä liittoa, jonka hän teki Tanskan neuvoston kanssa, sekä väellään valloittamaan Hallannin ja Skånen Tanskalle.
Ruhtinaallisen kunniansa ja arvonsa nimessä lupasi herttua aina kuolemaan saakka pysyä Kustaan hyvänä veljenä, joka ei petä missään hädässä tai tuskassa.
Eikä tee liittoja eikä sopimuksia Lyypekin tai sen ystävien kanssa ilman Kustaan suostumusta.