Kustaa puolestaan lupasi hänelle voimakasta apua ja lainasi hänelle "sangen suuren summan hopearahaa". Sitte nostatti hän koko sotajoukkonsa, mutta ennenkuin hän marssitti sen rajan yli, tahtoi hän odottaa niitä 2,000 sotamiestä, jotka herttua oli luvannut lähettää Juutinmaalta. Tätä lisäjoukkoa ei kuitenkaan kuulunut ja myöhään syksyllä läksi ruotsalainen sotajoukko liikkeelle.
Johtajana oli Juhana Turenpoika ja hänen rinnallaan Ruotsin uljaimmat ritarit ja kokeneimmat soturit.
Tunnemme heistä jo useimmat. He olivat: herrat Lauri Siggenpoika,
Holger Kaarlenpoika, Birger Niilonpoika, Pietari Olavinpoika, Kaarlo
Eerikinpoika, Maunu Juhananpoika, Ture Arvinpoika ja Kustaa Stenbock,
jotka kaikki kuuluivat maan etevimpiin aatelissukuihin. Pekka
Svenske, Lauri Eerikinpoika ja Jaakko Bagge olivat myöskin mukana.
Ratsuväkeä oli 2,000 miestä, jalkaväkeä kuusi fennikaa, noin 3,000 miestä.
Mutta kuningas huomautti, ettei kaikkia huolia saisi työntää Juhana Turenpojan niskoille, vaikka hän olikin ylipäällikkö, vaan päällikköjen piti neuvotella keskenään. Sitte kehoitti hän heitä varovaisuuteen, heidän tuli kohdella kansaa ystävällisesti eikä harjoittaa väkivaltaa ja vallattomuutta.
Hirveän ilman vallitessa marssi ruotsalainen joukko Hallantiin. Satoi ja myrsky raivosi niin, että tiet olivat kamalassa epäkunnossa.
Mutta vihdoin päästiin sentään Halmstadiin.
Vanhemmat äänestivät pakkosopimusta, nuoremmat rynnäkköä.
Kaksi hyökkäystä lyötiin takaisin. Naiset ja lapsetkin ottivat osaa taisteluun; he kantoivat kiviä, joita viskeltiin piirittäjien päälle. Miehet ampuivat ja heittelivät tulikuulia ja toinen rynnäkkö torjuttiin yhtä suurella miehuullisuudella kuin ensimäinenkin.
Silloin päätti Juhana Turenpoika heittää kaupungin piirityksen kunnes muu osa maata olisi valloitettu, ehkä se silloin antautuisi helpommin.