Nyt oli ritarien mielestä aika käyttää tilaisuutta hyväkseen ja he kehoittivat kuningas Kristiania lähtemään Fyenille. Kristian keräsi kiireesti kaikki laivat, jotka sai käsiinsä, lähetti ne yöllä purjehtimaan Allerön luo, purjehti sitte itse huomaamatta Fyeniin ja ennenkuin vihollinen sai edes vihiä asiasta olivat hänen väkensä jo maissa.
Mutta heti senjälkeen saapui lyypekkiläinen sotalaivasto, joka esti kaiken yhteyden Holsteinin ja Juutinmaan kanssa. Osa siitä asettui Juutinraumaan.
Hädissään kääntyi Kristian taaskin Ruotsin kuninkaan puoleen, mutta tuskin oli Kustaa luvannut hänelle laivaston, kun uusi sanansaattaja ilmestyi pyytämään 100,000 guldenin suuruista lainaa.
Kustaa vastasi, ettei edes koko valtakunnan vuosikorko noussut niin suureksi, se maksettiin sitäpaitsi suurimmaksi osaksi voin, sianlihan, kalan y.m. muodossa. Hän oli ottanut vastaan valtakunnan ylen köyhtyneessä tilassa ja hänellä oli ollut suuri velka maksettavana; hänen lankonsa ylhäinen ymmärrys saattoi siis käsittää, oliko hänellä ollut tilaisuutta aarteiden kokoamiseen, varsinkin kun sota ja laivaston varustaminen tulisi vaatimaan suuria summia. Lankonsa tähden oli hän valmis maksamaan niin paljon kuin taisi, mutta suuremmaksi kuin 20,000, korkeintain 30,000 guldeniin ei summa voisi nousta.
Joka tapauksessa pyysi Kustaa sekä tästä että ennen antamastaan avusta takaukseksi linnan tai läänin.
Sitte uudisti hän lupauksensa että hän ensi avoveden tullessa lähettää sotalaivat lankonsa avuksi.
Kustaan ystävyyteen saattoi kuningas Kristian lujasti luottaa ja toivoi Kustaa, että tämä sota pian onnellisesti loppuisi.
Nyt määräsi Kustaa valtakunnan puolustusta varten veron, 12 äyriä jokaiselta perintötilalliselta ja markan aurtuan jokaiselta lampuodilta.
Huhtikuun 31 p:nä lähti Ruotsin laivasto Tukholman saaristosta.
Siihen kuului yhteensä yksitoista suurta sotalaivaa ja neljä lastialusta.