Ylpeämpänä kuin kuningas istuu valtaistuimellaan, seisoi Maunu
Sveninpoika Kraavelin komentosillalla.
Mitä he mahtavat hänelle, jota tuulet palvelevat!
Ahavoituneet merimiehet katsahtivat vuoroin toisiinsa, vuoroin amiraaliin.
Ja he sitaisevat parroittuneita kasvojaan ja ylpeilevät siitä, että saavat totella sellaista herraa.
Äkkiä he pitkän matkan päässä näkivät laivan tulevan.
— Kampermanni!
— Hyvä purjehtija, vaikkei niin hyvä kuin Kraaveli.
— Sen vertaista ei olekkaan!
Vihdoin oli vihollinen saavutettu ja nyt vasta kääntyi Maunu herra, tyytyväisesti hymyillen, uljaitten poikiensa puoleen, jotka ihaillen häneen katselivat.
Tähän saakka oli amiraali itse hoitanut peräsintä, mutta nyt kutsui hän paikalle perämiehen, joka heti tulikin.