Jos kuningas häntä nuhteli, niin pakeni hän heti äitinsä turviin eivätkä edes äidin rukoukset saaneet häntä tottelemaan.
Ehkä Katarina salaa iloitsi siitä, ettei hän välittänyt muista kuin hänestä, hänestä, jota ei kukaan rakastanut eikä koskaan ollut rakastanut.
Hänen lapsensa antoi hänelle nyt rakkautta, jota ei hän vielä koskaan ollut saanut. Hän kyllä huomasi, ettei kukaan, ei edes isä, välittänyt hänen lapsestaan. Sensijaan päätti hän rakastaa häntä koko sielustaan, hän joka ei koskaan ollut tuntenut rakkautta. Ja entistä kiihkeämmin painoi hän hänet syliinsä; mitä siitä, jos hän häntä loikin, hän ei sentään muista välittänyt, eikä viihtynyt kuin hänen luonaan. Pieni kaksivuotias poika kohteli kaikkia muita kuin tyranni eikä kukaan uskaltanut häntä vastustaa.
Mutta rakkaus poikaan oli Katarinan rinnassa herättänyt toisenkin tunteen: tarpeen suojella ja auttaa kaikkia, jotka eivät olleet kuninkaan suosiossa, ensinnä tietysti likeisiä omaisia, mutta myöskin muita, joista Katarina oli ruvennut pitämään.
Heitä palvellakseen luopui hän entisestä välinpitämättömyydestään; sentähden oli hän kirjoittanut Margareeta rouvallekin, neuvoen hänen miestään varomaan kuningasta, mikä neuvo ehkä oli syynä kreivin kavallukseen.
Isälleen, Maunu herttualle ilmoitti hän, että Kustaa oli tyytymätön hänen toimenpiteisiinsä lyypekkiläis-kysymyksessä; ja sisartaan Doroteaa palveli hän kaikin voimin tanskalaissodan aikana.
Kuningatar Dorotea oli sisarparvesta lahjakkain ja Katarina ylpeili, että sai olla hänen uskottunaan.
Voidakseen antaa sisarelleen oikeita tietoja kuninkaan aikomuksista Tanskan suhteen, vakoili hän jokaista kuninkaan sanaa; ja koska Kustaa ainoastaan silloin, kun häntä Tanskan puolelta oli kohdannut joku uusi halpamaisuuden osoitus, ilmaisi Katarinalle mielipiteitään näistä asioista, ei kuningattaren käsitys niistä suinkaan ollut hyvä eikä oikea.
Varsinkin senjälkeen kun Kristian oli voittanut menestystä ja Kustaa rupesi vaatimaan takuuta kaikesta mitä Ruotsi oli tehnyt, huomattiin, että Tanskan kuningas mieluinten olisi heittänyt kaikki sitoumukset sikseen.
Mutta Kustaan kirjeet kävivät yhä vaativammiksi ja kuningatar kirjoitti, että hän täydellä todella aikoi kutsua sotajoukkonsa pois Malmöstä ja Köpenhaminasta.