— Minä olen saanut anteeksi kaikki syntini.
Aatami oli noussut ja astui nyt kuninkaan eteen, mutta hän näytti niin vanhentuneelta, että oli vaikea häntä katsella.
— Mihin hän on vietävä? kysyi hän vapisevalla äänellä ja katse tähdättynä maahan.
— Pyhän Klaaran luostariin, vastasi kuningas. Barbette säpsähti, mutta ei lausunut sanaakaan. Hetken perästä hän oli poissa.
Miettiväisenä avasi kuningas kirjeen, jonka hän pari päivää sitte oli saanut Maunu herttualta.
Häntä kehoitettiin siinä kaikella muotoa olemaan varoillaan, sillä koko maailma puhui hänen kuolemastaan.
— Kyllä ystäväni lyypekkiläiset kaikin voimin koettavat saada minut hengiltä, sanoi Kustaa.
Mutta hän ei tuntenut pelkoa enemmän kuin epätoivoakaan, sillä hänen mielessään asui vanha lempilause: se ei ole vaarassa, joka on Herran suojeluksessa.
Nämä tapaukset vaikuttivat kääpiöön enemmän kuin kuninkaaseen. Aatami vanheni muutamassa viikossa kymmeniä vuosia, lieneekö syynä sitte ollut Barbetten kuolema vaiko levottomuus rakastetusta herrasta.
Kustaa katseli tyynesti asiain kulkua. Olihan vaara nyt ohi ja hänen täytyi ajatella kaikkinaisia tärkeitä seikkoja.