— Minun mielestäni tuo kaikki näyttää ryöstöltä, sanoi mestari
Jaakko, — ja tiedämmehän, että siitä aina koituu pahaa.
Nyt lausuivat talonpojat jäähyväiset. He kumarsivat syvään Ture herralle, joka armollisella päännyökäyksellä vastasi heille; sitte puristivat he mestari Jaakon kättä ja Jaakko neuvoi heitä kotimatkalla miettimään asiaa.
— Hammas hampaasta, silmä silmästä!
Isäntä ja hänen korkea vieraansa seisoivat pienen lyyjyikkunan ääressä ja katselivat, miten talonpojat marssivat tiehensä. Sitte kääntyi Ture herra isäntänsä puoleen sanoilla:
— Mestari Jaakko, te saatte ensi piispanistuimen, joka tulee vapaaksi, kunhan ohjakset ovat minun käsissäni.
Pappi kumarsi maahan asti.
— Sellaiseen kunniaan olen minä liian halpa, sanoi hän.
— Te olette hämmästyttänyt minut harvinaisena kansanpuhujana.
Sitäpaitsi olette te ystäväni, mikä on vielä parempi.
Sitte käski Ture herra satuloida hevosensa ja läksi matkaan.
Mutta mestari Jaakko oli joutunut niin hyvälle tuulelle, ettei hän vielä suonut riemunsa loppuvan, ja koska hän tiesi viinin iloittavan ihmissydäntä, niin läksi hän kellariin, jossa hän säilytti muutamia pulloja oivallista, luostarista tuotua viiniä, valitsi pulloista yhden ja peitti muut huolellisesti. Valitsemansa pullon otti hän mukaansa.