— Minä autan sinua, sisko kulta! Hehän ovat koko ajan auttaneet meitä. Täytyy heidän saada toki hetkinen vapautta, että voivat siistitä itseänsäkin.
— No, eikö tämä nyt ole hyvin? kysyi hän sitte, asettaen pienen, kirkkaan teräslevyn siskonsa silmien eteen.
— On todellakin, mutta annappa minun nyt tarkastaa itseäsi… Kas, sininen pukee paremmin kuin punainen… En totisesti ymmärrä, miksen minäkin saanut käyttää sinistä!
— Märta, jo näkyy tomupilvi tiellä… tule, tule! Margareeta riensi
Ebba rouvan luo.
Tämä loi ensin silmäyksen tytön pukuun, mutta jäi sitte katselemaan hänen suloisia kasvojaan, kunnes kyyneliä alkoi herua silmiin.
Ehdottomasti polvistui Margareeta hänen eteensä.
— Äiti! kuiskasi hän hiljaa.
Aavistusko hänet oli vallannut, vai miksi hän sen teki? Ebba rouva laski kätensä hänen päälaelleen ja lausui toistamiseen:
— Sinä siunattu lapseni!
— Nyt kuningas tulee! kuului samassa pihalta. Märta karkasi kiireesti huoneeseen, mutta ei edes ehtinyt hämmästyä omituista kohtausta äidin ja Margareetan välillä, sillä heidän täytyi paikalla rientää portaille vastaan.