Margareeta ei heti käsittänyt hänen kysymystään, mutta sitte valui hänen kasvoilleen puna, joka ulottui kaulalle asti.
— Jäähyväisiksi täytyy sinun antaa minulle suudelma.
Hetkisen näytti tyttö epäilevän, mutta sitte painautui hän häntä vastaan ja ojensi hänelle raikkaat huulensa, hiljaa kuiskaten; "Kustaa!"
Sillaikaa oli Märta levottomana astellut edestakaisin huoneessaan, harmitellen, ettei "tuo nyt koskaan lopu!"
— Noin kauvan en minä ikinä viitsi viipyä hänen luonaan, en ymmärrä, mitä Margareeta ajattelee!
Mutta äkkiä tuli hän muistaneeksi, ettei komentoa kyökissä saanut tänäänkään laiminlyödä, ja suinpäin karkasi hän sinne.
Ebba rouva oli hyvin levoton; hän miltei katui, ettei ollut mitään sanonut Margareetalle, mutta toiselta puolen hän tiesi, että kuninkaasta oli hauskaa nähdä Margareeta hämillään. Kuinka he viipyivät kauvan! Se saattoi tietää sekä hyvää että pahaa.
— Johda sinä, Jumala, kaikki parhain päin! kuiskasi hän. Vihdoin avautuivat ovet. Ja samalla haihtuivat kaikki hänen epäilyksensä.
Margareeta tahtoi vaipua äidin jalkojen juureen, mutta hän sulki hänet syliinsä.
Kustaan kasvot säteilivät tyytyväisyyttä.