— Ne lähtevät rehellisestä sydämestä!
— Minä niin pelkäsin, että sinä pahastuisit…
— Poikani tähdenkö? Svanten täytyy tyytyä kohtaloonsa.
Mutta samassa katsahti Kristina rouva Märtaan ja näki hänen silmissään niin hellän ilmeen, että hän ehdottomasti tuli ajatelleeksi: tuossahan on lohduttajatar ja ehkä hän sopii hänelle erinomaisesti!
Sitte keskusteltiin häistä ja myötäjäisistä. Ebba rouva ilmoitti kaikessa hiljaisuudessa parhaimmalle ystävättärelleen, että hän oikein suree sitä, että häät vietetään lokakuun 1 päivänä. Se ei ikinä ole hyvä.
— Mitä Margareeta sanoo?
— Että, jollei se kuninkaalle ole vastenmielistä, niin…
— Hän on oikeassa! naurahti Kristina. — Sinä päivänä hautasi hän suuren surun, miksei hän samana päivänä valmistaisi itselleen suurta iloa; ja minusta on hyvä, että häät vietetään Upsalassa eikä Tukholmassa, sillä siellä eivät mustat muistot häiritse hänen iloaan, ja nyt minä vasta käsitän, miten suuresti hän rakastaa Margareetaansa.
— Niin sinä kyllä ymmärrät hänet paljon paremmin kuin minä, ja hyvin iloissaan Margareeta olisi, jos saisi tavata sinut ja jutella sinun kanssasi rakastetustaan. En minä ikinä luullut, että se kävisi niin pian; odotin, että hän pyytäisi edes muutamia päiviä ajatusaikaa ja se olisi minusta kyllä ollut sopivaakin, mutta — kyllä hän pelkäsi, kun hän meni kuninkaan luo; jo minä ajattelin, että ei tämä ikinä pääty hyvin! Mutta palatessaan oli hän niin muuttunut, että tuskin olin häntä tuntea.
— Hän rakasti häntä!