Kustaan otsa vetäysi ryppyihin, mutta hän ei puhunut mitään, ainoastaan katseli Margareetan kirkkaisiin silmiin.
— Sano minulle rakkaani, virkkoi hän sitte, — onko se nyt kokonaan kulunut pois?
— Sinun ensi suudelmasi sen kulutti.
— Oliko se säilynyt niin kauvan?
— En tiedä, mutta en sittemmin koskaan ole muistanut sitä.
— Kerroppa nyt eteenpäin, oma Margareetani!
Ja Margareeta kertoi miten Märta oli ottanut sormuksen. Hän oli varma siitä, että Märta rakasti nuorta ritaria.
— Toivokaamme, ettei hän vastusta onneaan.
— Tiedän, että hänen äitinsäkin sitä toivoo.
— Kristina rouva olisi kyllä mieluummin ottanut sinut miniäkseen.