— Margareeta, lausui hän, — sinä teet minut hellämieliseksi.
Sellainen en koskaan ennen ole ollut.
— Siksi ettet koskaan ennen ole rakastanut, niinhän itse sanoit…
Nyt on velvollisuutesi olla hellä.
— Velvollisuuteni, ketä kohtaan?
— Sitä kohtaan, joka on antanut sinulle kaikkensa ja jolla kai on oikeus odottaa edes jotakin ankaralta herraltaan.
— Oma Margareetani!
* * * * *
Levottomalla kaipauksella odotti Margareeta tietoja Ekebergasta.
Vihdoin kirjoitti Ebba rouva, että Kristina rouva ja hänen poikansa olivat käyneet heillä ja että Svante oli kosinut Märtaa. Nuori Sture oli käynyt harvapuheiseksi ja vakavaksi ja koska nuoret tahtoivat viettää jouluajan kahdenkesken, niin oli Ebba rouva päättänyt siirtää Tukholmanretken toistaiseksi. Sensijaan toivoi hän, että Kustaa herra ja Margareeta kevätpuoleen tulisivat Ekebergaan, sillä silloin tulisivat häät vietettäviksi.
Margareeta ei ollut ensinkään tyytyväinen kirjeeseen; hän olisi niin mielellään tahtonut heidät kaikki Tukholmaan, mutta kun Kustaa sitte selitti, että se oli viisain päätös, minkä he ikinä olivat voineet tehdä, niin täytyi tietysti Margareetankin tyytyä.
Ja Kustaa antoi hänen nyt "istua kotona ikävissään". Tosin pantiin tuontuostakin toimeen rekiretkiä ja muita huveja, joista nuoriso pitää, mutta ilokseen huomasi Kustaa, että hänen rakas Margareetansa paremmin viihtyi hänen ja vanhempien, valistuneitten miesten ja naisten seulassa kuin liehui turhamaisissa ja pintapuolisissa iloissa.