Kuningas tervehti heitä ystävällisesti ja kysyi, mitä asiaa heillä oli.
— Kas, seikka on nyt sellainen, että me pyytäisimme kuningasta lainaamaan itsellemme muutamia satoja markkoja kohtuullista korkoa vastaan! virkkoi toinen miehistä reippaasti ja tuuppasi toista kylkeen, ikäänkuin kehoitukseksi, että hänkin sanoisi jotakin.
Mutta toinen pysyi ääneti, vakavana tuijottaen kattoon; lieneekö hän ollut niin ujo, vai mikä hänen lienee ollut.
— Minä en lainaa rahoja! sanoi Kustaa. — Mutta kuuleppa, olen nähnyt sinut joskus ennen.
Kustaa lausui sanansa reippaalle miehelle.
— Muistaako kuningas sen? kysyi mies punastuen.
— Odotahan, Vesteråsin raatisalissa; sinähän puhuit siellä, mutta nimeäsi en muista ja tätä toista miestä en tiedä nähneeni!
Vaitelias mies loi katseensa maahan kuin pahantekijä.
— Minä olen Olli Ollinpoika, porvarin poika Lödösestä, vastasi ensimäinen mies; — me olimme molemmat Vesteråsissa, vaikka tämä toinen kuului toiseen puolueeseen; syntyi siinä sitte kahakka ja minä löin häntä niin, että hän menetti toisen käsivartensa.
Toinen mies nosti oikeaa käsivarttansa, näyttääkseen, että osa siitä oli poissa.