Mies loi häneen pirullisen, petomaisen katseen; saattoi nähdä, että hän sentään mielellään olisi pitänyt hänet luonaan; mutta kun hän hiljaa astui naistaan likemmä, karkasi tämä, kuin käärmeen puremana, ylös ja alkoi kiihkeästi:
— Antakaa Jumalan tähden minun heti tulla mukaanne!
— No, ei kai tässä nyt niin kiire ole, puhui Pietari; — voithan toki odottaa huomiseen asti.
— Ei, vastasi kuningatar, — minä tarvitsen häntä heti ja koska hän on valmis tulemaan, niin lähdemme.
— Mutta entä lapset?
— Hän saa ottaa mukaansa niin monta kuin hän tahtoo! Pienemmät lapset olivat käyneet kiinni hänen helmoihinsa. Pojat seisoivat nurkassa ja katselivat.
— Pelkään, sanoi kuningas, — että te, Pietari, itse olette valmistanut itsellenne tämän vitsan, mutta kai te tiedätte, että ihminen saa niittää, mitä on kylvänyt.
Kustaa tarjosi Margareetalle käsivartensa ja vaimon ja hänen lastensa seuraamina palasivat he kylään.
Margareeta oli kuiskaten kertonut Kustaalle, mitä hän oli nähnyt. Hän niin iloitsi siitä, että oli saanut pelastaa tuon kurjan, kärsivän naisen.
Seuraavana päivänä sai muori lapsineen laivalla purjehtia pohjoiseen päin. Siellä hänen eräässä kuninkaankartanossa piti saada asua. Kuningas oli jo kirjoittanut asiasta käskynhaltijalleen, jonka oli määrä noutaa hänet kipparilta sekä ottaa hänet ja hänen lapsensa haltuunsa.