— Välistä saattaa. Saammepa nähdä.
Kuningas antoi nyt käskyn, että isäntäväet tulisivat sisään, niin saisivat nähdä kuningattaren.
— Niinkuin minä olisin mikäkin ulkomaan elävä!
— Heidän silmissään sinä oletkin.
Toinen toisensa jälkeen astuivat talonväet nyt sisään.
Ensin tuli pitkä mies, kankeana ja juhlallisena, sitte hänen emäntänsä, melkein yhtä pitkänä ja kankeana, rinnalla riippumassa mitä erilaisimpia vitjoja, ja vihdoin heidän tyttärensä, jonka kasvot muistuttivat sekä isää että äitiä; hän oli kaunis tyttö, mutta suupielissä oli kärsivä ilme.
Kustaa tervehti heitä kuin vanhoja tuttuja ja kertoi Margareetalle, että hän jo monta kertaa oli poikennut heille.
He kumartelivat ja niiailivat aivan loppumattomiin, mutta Kustaa teki siitä vihdoin lopun käskemällä vanhuksia istumaan ja asettamalla tytön seisomaan Margareetan eteen.
— Tämä on Liisa, alkoi hän, — Niilo Pietarin pojan ja hänen emäntänsä ainoa tytär; ennen sanottiin häntä kauniiksi Liisaksi, nyt hän on muuttunut!
— Eihän sitä aina voi pysyä samallaisena! virkkoi tyttö.