Pikemmin oppiakseen tuli hän joka päivä Kristinan luo ja ommellessaan kertoi hän hänelle tuhansia asioita ja kyseli kiihkeästi Kristinan kokemuksia.
Kristinalla ei ollut tuttavia. Monet häntä halveksivat eivätkä tunnustaneet lailliseksi vaimoksi ja usein oli häntä kutsuttu mestari Olavin "forsiaksi".
Alussa ei hän edes tietänyt, mitä tuo sana merkitsi, mutta mutta pian sen merkitys hänelle selitettiin.
Ja kun hän oli sen ymmärtänyt, alkoivat hänen poskensa kalveta, mutta mestari Olaville ei hän siitä hiiskahtanut sanaakaan.
Hänen hurskas, vaatimaton käytöksensä herätti sentään huomiota, varsinkin koska Olavi voitti yhä enemmän ja enemmän suosiota seurakunnassa.
Sitäpaitsi tiesi jokainen, että papinväen anteliaisuus meni niin pitkälle, että he usein itse saivat kärsiä puutetta. Mutta he eivät koskaan valittaneet eivätkä kehuneet.
Olisihan Kristina voinut pyytää apua isältään, mutta tämä oli muuttanut Örebrohon ja hänen mielestään Olavin tulot kyllä olivat tarpeeksi suuret.
Olavin äiti, joka vielä eli, oli rikas eukko, mutta hän lahjoitteli omaisuuttaan munkeille ja korvaankuiskuttajille.
He olivat siis kokonaan riippuvaiset itsestään ja seurakunnan myötätuntoisuudesta.
Todisteena siitä oli nuori Åsa.